EtusivuDASiaa
DASiaa

Ääntä kohti opiskelijabudjetilla

14.09.2016
Ääntä kohti opiskelijabudjetilla

Opiskelijan arki on harvoin rahan puolesta yltäkylläistä, mikä näkyy väkisinkin ostoskassin sisällössä. Mitä on perusopiskelijan lautasella vuonna 2016: makaronia ketsupilla vai sisäfilettä? Järjestimme pisto-kokeen, ja istahdimme Rantavitikalla kämppiksinä asuvien Juho Simosen ja Severi Huikon pöytään kyselemään kokkaushommista. Nauhuriin jäi rehellisen konstailematon kuvaus kavereiden keittiömeiningistä.

Kuinka pitkään olette asuneet kämppiksinä ja miten yhteiselo on alkanut sujumaan?
Juho: Pari kuukautta, helmikuun alussa muutettu kämppiksiksi. Ihan jees on lähtenyt. Sillä lailla kuin voisi olettaakin. Tiesin kyllä että kun Severin kanssa muuttaa kämppiksiksi niin homma toimii. Sen verran rennon oloinen kaveri, ettei ainakaan tähän mennessä ole ollut ongelmia. Tunnettiin kuitenkin opiskelujen kautta. Opiskellaan molemmat ensimmäistä vuotta liiketaloutta Lapin AMK:ssa, eli ollaan paitsi kämppiksiä, myös kurssikavereita.
Severi: Ei me kauaa olla tunnettu, mutta leppoisaa on ollut. Ei tarvitse miettiä liikoja. Voi mennä ja tulla, eikä haittaa jos on vähän sotkua. Ei nipoteta.

Mitenkäs ruuanlaitto? Kokkaatteko yhdessä?
Juho: Yleensä aika lailla erikseen. Voi olla että molemmat jopa tekee samaa ruokaa, mutta silti omat. Joskus esimerkiksi kun peliä katotaan, niin tehdään yhdessä joku nachopelti tai sellainen.
Severi: Ei nachopeltiä kyllä kovin usein tule tehtyä. Se on sellaista juhlasafkaa melkeinpä.

Kumpi on kovempi kokkaamaan?
Juho: *nauraa* No, kyllähän se varmaan aika tasan menee.
Severi: Aika simppeliä safkaa sitä yleensä tulee tehtyä. Ei ole ollut mitään kilpailua.

Minkälaista arkiruokaa laitatte?
Juho: Aika lailla kana tai jauheliha ja riisi tai makaronilinjalla mennään. Silloin tällöin tulee käytettyä esim bataattia. Nyt ei ole tullut paljon hifisteltyä. Jonkun kastikkeen tekee jääkaapista löytyvistä kamppeista vielä, niin se on aika lailla siinä.
Severi: Aika lailla samoilla linjoilla. Koulussa tulee syötyä lounas ja siihen vielä kaksi lämmintä ateriaa kämpillä, niin tulee pidettyä homma mahdollisimman simppelinä. Ei nyt mitään pikaruokaa, mutta aika helppoa yleensä. Ei mitään ihmeellistä ole vielä tullut täällä tehtyä.

No mitä jos vähän lähdette panostamaan enemmän – mitä sieltä syntyy? Onko joitain henkilökohtaisia bravuureita?
Severi: Edellisessä asunnossa ihan klassinen lasagne luonnistui aika hyvin. *Juho nauraa*
Juho: Mulla tuli mieleen ihan sama, lasagne alusta loppuun, mutta sanotaan sitten makaronilaatikko. Itse laitan Koskenlaskija-sulatejuustoa jauhelihan sekaan. Siitä tulee vähän juustoisempi koostumus, vähän tuhdimpaa mutta hyvää. Perus,
voimakkaampi, yrttinen, mitä näitä Koskenlaskijoita nyt oli. Periaatteessa mikä tahansa maku käy.

Millaisia pelisääntöjä teillä on ruuan tai ruokatarpeiden suhteen?
Severi: Kaupasta ostetaan aika lailla omat.
Juho: ...mutta meillä ei ole kuitenkaan sellaista, että jos toinen on vaikka unohtanut jotain niin toiselta voi ihan hyvin “lainata”. Ei mitään nimiä ole alettu ruokiin laittamaan. Molemmat kuitenkin tietää, että syö omia ruokia.

Tuleeko mieleen tilannetta, jossa jääkaapissa ei ole muuta kuin valo?
Juho: No ei nyt ihan niin pahassa tilanteessa olla oltu. Jos ei ole vaikka lihaa, niin tulee sitten sovellettua ja nakattua pannulle kaikkea mahdollista.
Severi: Koko ajan on ostettu siihen malliin, että kaappi pysyy täynnä.

Minulla on eräs kaveri joka söi opiskeluaikoina varsinaisen lämpimän ruuan ainoastaan yliopiston ravintolassa ja kotona sinnitteli puurolla. Ette ole sille linjalle lähteneet?
Juho: Itselle ruoka ei ainakaan ole se ensimmäinen asia mistä lähtisin isommin säästämään.

Oletteko “säveltäneet” esim tähteistä tai random aineksisa jotain uusioruokia?
Juho: Jos löytyy kananmunia, niin munakas on sellainen lämmin ruoka johon sopiin melkein mikä vain mitä sattuu löytymään.
Severi: Onhan sulla Juho se säilyketonnikala ja salsakastike pannulla?
Juho: Se on ihan sika hyvä kyllä! Tonnikalat vaan pannulle ja salsaa siihen päälle. Se nyt vaikka riisin kanssa. Ei välttämättä näytä sille, mutta on oikeasti hyvää.

Miten opiskelija saa rahat riittämään ruokaostoksilla? Mitä suosia? Mitä välttää?
Severi: Viime vuonna kävin töissä ja opiskelujen alkamisesta huolimatta on jäänyt päälle se, että ostaa sitä mitä tekee mieli. Nyt on alkanut pikku hiljaa katsomaan vähän, ettei osta kalliimpia lihoja. Enemmän jauhelihaa.
Juho: Itsellä tulee lihahyllyllä kyttäiltyä tarjouksia tai punalappuisia aletuotteita. Itsekin olin töissä ennen opiskelujen alkua ja ehkä salaattia ei tule ostettua niin usein. Ennen tuli tehtyä monipuolisempia salaatteja, nykyään se on se kurkku ja tomaatti. *nauraa*

Mistä asioista ruokakaupassa ei teidän mielestänne kannata tinkiä?
Severi: Mikäköhän se olisi? Kyllä se varmaan liha on, vaikka toki kasviksiakin tulee syötyä. Itse en usko että alkaisin välttämään lihaa sen hinnan takia. En alkaisi sen perusteella kasvissyöjäksi.
Juho: Itse en oikeastaan ikinä osta mitään valmismarinoitua lihaa. Ennemmin maksan vaikka vähän enemmän, että saa niin sanotusti naturellia ja maustan itse.
Severi: Varsinkin valmiiksi marinoidussa kanassa pannulla on lopulta enää vaan pieni läntti sitä oikeaa tavaraa.

Mitä mieltä olette, onko makaroni ketsupilla ruoka?
Severi: Ei pelkältään. Ei.
Juho: Jos siihen laittaa jauhelihat sekaan, niin sittenhän se on toisaalta aika perusruokaa.
*molemmat repeilevät*

Kokkaatteko koskaan isommalla porukalla illalliskestien, piknikin, brunssin tai vastaavan merkeissä?
Juho: Ei olla toistaiseksi juurikaan. Voisihan se olla hauskaa.
Veikkaan että opiskelijana siinä voisi käydä kustannusten jakamisessa aika herkästi niin, että joku maksaisi tyyliin yksin koko lystin. Ei olisi kiva ruinata muilta kuluja jälkeenpäin. Tuparit meillä oli, mutta niissä ei niin oltu keskitytty siihen ruokapuoleen.
Severi: *naurua* Tehtiin me sentään itse pizzaa. Sen lisäksi oli perus sipsit ja karkit. Ei mitään sen hienompaa. Mutta itse tehty pizza kuitenkin.

Teittekö pohjankin itse?
Severi: Ei sentään! *yleistä repeilyä*
Juho: Lukioaikoina tuli itse asiassa testailtua kukkakaali-, porkkana- ja munapohjaa pizzassa. Kukkakaalipohja oli ehkä ainoa joka toimi. Munapohja oli muuten ok, mutta kyllä se loppupeleissä maistui aika munakkaalta. Porkkana ei oikein lähtenyt.

Onko pizza iso asia teidän elämässä? Itselleni on.
Juho: No eiii ehkä. En ole esimerkiksi vissiin yhtään pakaste-pizzaa tänne ostanut.  Nykyään tulee enemmän fiilisteltyä burgereita. Kauppayhtiön burgerit on parasta mitä olen Rovaniemellä maistanut.
Severi: Ei meillä kyllä paljon ole pizzalaatikoita nurkissa lojunut. Itsekin voin sanoa, että Kauppayhtiön blue cheese burger on ykkönen.
Juho: Wingstonin siivet joutuu kyllä mainitsemaan myös.

Siihen loppuivat kysymykset. Tuleeko mieleen jotain erityistä, jonka haluaisitte tässä yhteydessä nostaa esiin kokkailuun liittyen?
Juho: *iskee purkin pöytään* No tällainen. Tacomauste. Kauankohan tuo 500g purkki kestää meillä? Pari kolme viikkoa. Tätä menee periaatteessa joka ruokaan.

Jaa artikkeli

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK